Arjen palapeli – Väitöskirjan laatiminen töiden ohella

Kun aloittelin väitöskirjaprojektiani, pohdin pitkään kannattaisiko minun hakea rahoitusta ja ryhtyä täyspäiväiseksi väitöskirjatutkijaksi, vai tekisinkö sen oman työn ohessa. Tarjolla olevan rahoituksen vaatimattomuudesta ja epävarmuudesta johtuen päätin valita palkkatöiden ja väitöskirjaprojektin yhdistämisen. Tämän seurauksen väitöskirjan kirjoittaminen on aikamoista palapelin kokoamista. Varsinkin kun on myös pieniä lapsia. Palkkatyöt, perhe ja väitöskirja kuulostaa varmasti sellaiselta yhdistelmältä, josta riittäisi puhuttavaa ja kirjoitettavaa. Käyn tässä seuraavaksi läpi joitain omia huomioitani.

Tuntuu siltä, että monet Yliopiston palkkalistoilla olevat väitöskirjatutkijat ovat jatkuvasti kirjoittamassa uusia rahoitushakemuksia ja miettimässä mistä tuleva rahoitus saadaan. Palkkatyön ohessa tehtävän väitöskirjan tapauksessa projektin rahoituskysymykset ovat selkeitä. Palkka tulee tilille joka kuukausi. Toki tällaisessa tapauksessa aikaa väitöskirjaprojektiin on vähemmän. Jos suurin osa päivästä menee palkkatöissä ja perheen parissa, ei väitöskirjan edistämiseen jää montaa tuntia päivässä. Iltatyöt ja viikonlopputyöt tulevat tässä tavassa tutuksi ja kokemuksesta tiedän, että yöunista ei voi kauheasti nipistää. Kalenteriaikaa väitöskirjan loppuunsaattamisessa menee varmasti enemmän verrattuna täyspäiväiseen väitöskirjatutkijan asemaan.

Ajankäytön kannalta, ajattelen että kun on vain muutamia tunteja päivässä aikaa käyttää väitöskirjaan, se ikään kuin tiivistää sen ajan tehokkaaksi. Jos et kirjoita nyt, niin sitten siihen ei ole aikaa tänään ollenkaan. Ei voi lykätä tehtäviä myöhemmäksi sillä verukkeella että ”teen sitten myöhemmin tänään”.  Väitöskirjan aiheen valinta myös vaikuttaa. Voi olla, että esimerkiksi haastatteluihin tai kenttätutkimukseen perustuvaa tutkimusta ei niin vain edistetäkään illalla oman koneen ääressä. Toisaalta esimerkiksi tekstianalyysi voi olla sellainen lähestymistapa, jota voi helposti tehdä ajasta ja paikasta riippumatta.

Suhteellisesta ajanpuutteesta seuraa, että projektissa on keskityttävä olennaiseen. Pitää miettiä, että mitkä ovat oikeasti niitä tehtäviä, jotka vievät väitöskirjaprojektia eteenpäin. Tämä karsii valitettavasti myös paljon hyödyllistä pois palkkatyön ohella tehtävän väitöskirjan tekijältä. Varsinkin etätyöaikana koko väitöskirjaprojekti voi typistyä oman koneen ääressä istumiseksi, jossa ei synny yhteyttä erityisemmin muihin paikallisiin alan tutkijoihin ja tiedeyhteisöön.

Olen itse jo väitöskirjaprojektin loppusuoralla. Sekä palkkatöiden ohella tapahtuvassa väitöskirjan laatimisessa että täysipäiväisessä väitöskirjatutkijan roolissa on molemmissa sekä hyviä että huonoja puolia. Jos nyt pitäisi valita uudestaan, niin ehkä valitsisin rahoituksen hakemisen ja täyspäiväisen väitöskirjatutkijan aseman.

Kuva: Jonny Gios / Unsplash

Advertisement

3 vastausta artikkeliin “Arjen palapeli – Väitöskirjan laatiminen töiden ohella

  1. Rahoituksen puolesta ajateltuna työ yliopiston ulkopuolella, erityisesti jos palkka on sopivalla tasolla ja työltä jää aikaa väikkäriin, on varmaan hyvä ratkaisu. Mutta miten tuo ratkaisu vaikuttaa yliopistoyhteisöön sitoutumiseen? Pohdin siis sitä, että koetko kuuluvasi tutkijayhteisöön ja yliopistoon vai onko ensisijainen viiteryhmäsi työyhteisösi?

    Palkanmaksava taho itse asiassa määrittää aika paljon siitä, mihin yhteisöön kuulut (ainakin jollakin tavalla). Itse olen pohtinut asiaa niin, että jos haluan tehdä väitöskirjan jälkeen uraa yliopistolla, niin on todella hyvä luoda opetuksen, hanketöiden ja vain läsnäolon kautta itselleen verkostoja jo tässä vaiheessa. Tässä siis näkökulmana on se, että väitöskirja mahdollistaa jotakin nimenomaan akateemisissa ympyröissä. Olisi kiinnostavaa kuulla, että mikä oli aikoinaan sinun motivaatiosi väitöskirjatutkimuksen aloittamiseen ja onko se pysynyt samana?

    Tykkää

    1. Tuo kysymys omasta viiteryhmästä on itse asiassa aika vaikea. Yritin miettiä että mikä on se viiteryhmä mikä minulla on ensisijainen, mutta en kyllä osaa sanoa. Tutkijarooli on olennainen, mutta toisaalta siitä erillinen työyhteisö on myös olennainen.

      Tykkää

  2. Olen itse miettinyt sitä, olisiko koko väitöskirjaprojektiin suhtautunut eri tavalla jos se olisi ollut ”sivuprojekti”. Esimerkiksi stressaamalla vähemmän siitä, että työ tulee valmiiksi työsopimuksen sille asettamien raamien puitteissa. Nykyisellään voisin omasta perspektiivistäni arvailla, että väitöskirjan tekeminen muun työn ohessa voi nimenomaan olla aika hyväkin ratkaisu, jos tarvittava aika vain on mahdollista jostain nipistää eikä akateemisen uran jatkaminen ole ensisijainen tavoite. Ainakin vaikutat itse olleesi projektisi kanssa aika tehokas. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s