Akateemisen tutkimuksen tekeminen on monella tapaa kuin akryyliväreillä maalaaminen. Heti alkuun on kuitenkin todettava, ettei minulla ole kokemusta taiteilijan arjesta, sillä olen perehtynyt maalaamiseen ainoastaan harrastusmielessä vapaa-ajalla. Näin ollen kuvaukseni maalaamisesta ei perustu faktatietoon taiteilijan arjesta, vaan pikemminkin omiin kokemuksiini maalaamisen parissa. Tässä kirjoituksessa kutsun väitöskirjaa ja maalausta kollektiivisesti teokseksi.
Teos, oli se sitten väitöskirja tai maalaus, saa alkunsa ideasta. Seuraavaksi teoksen tekijä suunnittelee, miten ja milloin aikoo ideansa toteuttaa. Hän valitsee tarkoituksenmukaisen metodin ja työkalut. Hän perehtyy aiheeseen perusteellisesti ja aloittaa itse teoksen työstämisen pala palalta. Matkan varrella saattaa tulla muutoksia alkuperäiseen suunnitelmaan, sillä ajatusten virta on saattanut synnyttää vielä kiinnostavampia tutkimuskysymyksiä ja vivahteikkaampia akryylivärien sekoituksia. Tällöin tutkija saattaa muokata tutkimussuunnitelmaansa ja väitöskirjansa tekstiä. Taiteilija saattaa puolestaan maalata uuden kerroksen vanhan maalin päälle.
Teoksen työstäminen on monivaiheinen prosessi, joka edellyttää oma-aloitteisuutta, kärsivällisyyttä ja päämäärätietoisuutta. Tutkimuksen ja taiteen tekemisessä on toisinaan myötätuulta ja toisinaan vastatuulta, mikä on täysin luonnollista. Joinakin päivinä kirjoittaminen sujuu vauhdikkaasti. On myös päiviä, jolloin ei meinaa saada tekstiä paperille. Tällöin saattaa olla hedelmällisempää tehdä jotain muuta, esimerkiksi syventyä tutkimuksen kannalta relevanttiin kirjallisuuteen tai edistää tohtoriopintoja. On hyvä asettaa välitavoitteita, jotta työskentely etenee suunnitellussa aikataulussa. Tällöin työskentelyn eteminen kohti valmista lopputulosta on myös konkreettisempaa.
Koska niin tutkijan kuin taiteilijankin työ on etupäässä itsenäistä työskentelyä, se saattaa välillä olla jokseenkin yksinäistä. On kuitenkin tärkeää, että kokee olevansa osa yhteisöä, johon kuuluu muita samassa tilanteessa olevia tutkijoita tai taiteilijoita. Onneksi tähän pystyy myös itse vaikuttamaan olemalla aktiivisesti yhteydessä yliopiston toisiin väitöskirjatutkijoihin sekä osallistumalla seminaareihin ja muihin tilaisuuksiin. Väitöskirjatutkijan arjen kohokohtia ovat mielestäni kansainväliset konferenssit, joissa tapaa samalla alalla työskenteleviä tutkijoita – olin tällaisessa konferenssissa viimeksi viime viikolla. Parhaimmillaan mielenkiintoiset esitykset ja keskustelut tuovat lisää inspiraatiota ja motivaatiota tutkijan arkeen.
Palkitsevinta maalaamisessa ja tutkimuksen tekemisessä on varmasti se hetki, kun teos on lopulta valmis. Tästä huolimatta on myös tärkeää iloita pienemmistä onnistumisista ja arjen kohokohdista matkan varrella.
Kuva: Kuvan on ottanut kirjoittaja itse
Tutkijapäiväkirjat 
Vaikka teokset taiteessa ja tieteessä ovat loppujen lopuksi hyvin erilaisia, niin vertauskuva niiden välillä on kuitenkin toimiva. Molemmat ovat luovia prosesseja, ja korkealla tasolla prosessit etenevät samoja vaiheita pitkin. Itse en ole juurikaan maalannut, mutta piirrän säännöllisesti. Välillä tuntuu, että kun tieteen parissa vietetyn päivän jälkeen alkaa piirtämään, niin se ikään kuin rasittaakin aivoja samalla tavalla. Jotain samaa tieteen ja taiteen tekemisessä siis on.
Ottamasi kuva on todella mainio! Se kuvaa mielestäni myös tiedettä prosessina: kaaos, josta kuitenkin nousee jotain mielenkiintoisia säännönmukaisuuksia, joita tutkijan työnä on saada esille.
TykkääTykkää
Tunnistin paljon tuosta kuvauksestasi, vaikka ei maalaamisesta juuri kokemusta minulla olekaan. Onneksi ”päällemaalaaminen” on aina mahdollista myös tieteessä (sitä kai oppimiseksikin kutsutaan?) ja taiteessa varsinkin työvälineenä nuo akryylimaalit auttavat.
Tutkimus (tai oikeastaan tutkimusjulkaisu) ja taideteos ovat siinäkin samanlaisia, että tekijälle ne ovat valmiita eikä niitä enää voi korjata, mutta ne jatkavat omaa elämäänsä siitä eteenpäin. Lukijat ja katselijat tekevät omat tulkintansa lopullisesta versiosta.
TykkääTykkää