Tutkijan vapaa-aika – onko sitä?

On kello kahdeksan aamulla vappupäivän aatonaattona. Herään tietäen, että päivästä tulee vaativa. Samaan tapaan kuin suurimmasta osasta päivistäni väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistolla.

Lähes neljän väitöskirjantäyteisen vuoden aikana olen oppinut työkulttuuriin, jossa työpäivät venyvät usein pitkiksi. Tätä pidetään yliopistopiireissä tavallisena, mutta jopa tavoittelemisen arvoisena: pitkät työpäivät kertovat omistautumisesta, motivaatiosta ja menestyksestä. Ei ole epätavallista, että sähköpostiin kilahtaa viestejä neljältä aamuyöstä ahkerilta kollegoilta. Vapaa-aikaa jää usein rajallisesti, tai sitä ei oikein tunnuta arvostettavan.

Kello on kaksitoista. Ehdin pitää lounastauon, mutta syömisen lomassa vastailen opiskelijoiden sähköposteihin. Tunnen tyydytystä siitä, että olen työskennellyt aamupäivällä väsymyksestä huolimatta tehokkaasti.

Tieteentekijöiden vuosien 2020 ja 2021 vaihteessa teettämässä kyselyssä nuoret tutkijat kertovat huolestuttavaa tarinaa tutkijan vapaa-ajan määrästä. Työsuhteessa olevista nuorista tutkijoista 39 % ja nuorista apurahatutkijoista 48 % ovat sitä mieltä, että lomaan ja palautumiseen ei ole riittävästi aikaa. Samalla työuupumus on jatkuva ongelma myös yliopiston ulkopuolella.

Kello on neljä iltapäivällä. Teen kuumeisesti data-analyysiä tutkimukseen, josta minun on tarkoitus lähettää abstrakti viimeistään huomenna tieteellistä konferenssia varten. Kuka keksi, että deadline kannattaa asettaa juuri vappuaatoksi?

Aina tilanne tutkijoiden vapaa-ajan suhteen ei kuitenkaan ole niin huono, kuin tästä blogitekstistä voisi päätellä. Onneksi nykyään on yleistynyt ajatus siitä, että jokainen tarvitsee luppoaikaa palautumiseen, eikä loma tee kenestäkään huonoa työntekijää tai tutkijaa. Esimerkiksi blogit kuten Get a Life, PhD levittävät vapaa-ajan tärkeyden ilosanomaa, eikä turhaan; yliopistomaailmassa olisi jo korkea aika arvostaa vapaa-aikaa sen ansaitsemalla tavalla.

Kello on kymmenen illalla. Saan päivän työt viimein purkkiin. Abstrakti on valmis, eikä verkkokirjoittamisen kurssistakaan ole paljoa tehtävää jäljellä. Ehdin tehdä kaiken huomenna vapun vieton lomassa, ja pääsen myös ilokseni nauttimaan – vihdoinkin – tutkijan vapaa-ajasta.

Kuva: Pexels.com

Advertisement

6 vastausta artikkeliin “Tutkijan vapaa-aika – onko sitä?

  1. Kiitos paljon hienosta kirjoituksesta. Pidin kovasti kirjoituksesi tyylistä ja rakenteesta – kuinka päiväsi rytmi rytmitti kirjoitusta. Erittäin tehokas tapa esittää kirjoituksen argumentti ja teema. Samaistuin kirjoituksesi teemaan. Painin itse myös samojen ongelmien kanssa (kirjoitan tätä viestiä lauantai aamulla klo 6, jotta ehdin saada kaikki työt tehtyä ennen parin päivän mittaista lomaa ystävieni kanssa). Toivoisin myös muutosta tähän tärkeään aiheeseen (että vapaa-aikaa ruvettaisiin arvostamaan enemmän ja se hyväksyttäisiin osaksi työkulttuuria). Vapaa-aika on todella tärkeää ja koen, että se on myös tehokkaan ja hedelmällisen työskentelyn edellytys. Valitsemasi kuva on myös oikein osuva.

    Liked by 1 henkilö

  2. Olen itse tehnyt väitöskirjaa toisen (tutkimukseen liittymättömän) työn ohessa, ja olen huomannut saman kuin sinä. Väitöskirjaopiskelijat ja jotkut muutkin ”yliopistolaiset” tosiaankin tekevät pitkää päivää, ja pitkää viikkoa. Tässä on selvä ero siihen asiantuntijatehtävään jossa olen itse töissä. Siellä voi olettaa että ihmiset ovat tavoitettavissa vain klo noin 08 ja klo 17 välillä. Öisin, viikonloppuisin ja lomalla ei töitä tehdä. Kyseessä taitaa olla kulttuuriero sen suhteessa että miten työtä tehdään. Tottakai joskus meilläkin töissä pitää venyä tekemään pitkiä päiviä, mutta se on ennemminkin poikkeus kuin sääntö.

    Olen itse miettinyt että miten tehokasta työskentely on, jos päivässä tehdään töitä yli 8 tuntia. Toinen ohjaajistani aikoinaan sanoi että tieteellistä työtä pystyy tekemään noin neljä tuntia päivässä. Sen jälkeen ei saa enää mitään merkityksellistä aikaan. Jos tuo pitää paikkansa, niin se asettaa pitkiä päiviä vaativan työkulttuurin aika omituiseen valoon.

    Liked by 1 henkilö

    1. Itse olen myös huomannut tuon, että tieteellistä ajattelutyötä on lähes mahdotonta tehdä kahdeksaa tuntia päivässä. Hyvin intensiiviselle työlle tuo neljä tuntiakin on jo aika paljon.

      Joskus toki kiire sanelee, että työpäivä venyy yli kahdeksaan tuntiin, mutta silloinkin todellinen työmäärä jää varmasti pienemmäksi. Tässäkin on kiinnostava ilmiö: epäilen, että ihmisen liioittelevat tekemänsä työn määrän päivän aikana. Joka tapauksessa yliopiston työkulttuuri kaipaisi mielestäni muutosta.

      Tykkää

      1. Samaa mieltä siitä, että täysin keskittyneeseen työhön ei pysty ympäripyöreitä päiviä. Onko välissä siis jotakin tehotonta aikaa, mikä sitten puolestaan venyttää päiviä pituudeltaan tai määrältään?

        Ja yliopiston työkulttuuri kaipaa kyllä remonttia tässä asiassa. Itselläni on sen verran työkokemusta useammastakin yksityissektorin firmasta, että olen oppinut vetämään työpäivien pituudelle rajat. Aina se ei kuitenkaan onnistu itse tai yksin ja siihen saa aika huonosti tukea. Asia on siis riippuvainen yksittäisistä henkilöistä eikä läpäise koko toimintakulttuuria.

        Täytyy tähän loppuun kertoa tähän aiheeseen liittyvä huvittava (?) anekdootti. Muutama vuosi sitten palaveerasimme vähän ennen joulua tutkimusryhmän yhteisiin artikkeleihin liittyen ja yksi proffista totesi, että ”katson tätä sitten joululomalla”. Seuraavan artikkelin kohdalla jo naurettiin, että ”katsotko tätäkin sitten joululomalla, kinkunpaiston ja saunan lämmityksen välissäkö..?” Oli ihan hauskaa siinä tilanteessa, mutta kuvastaa tosiaan työkulttuuria..

        Liked by 1 henkilö

  3. Kun pohdin omaa blogitekstiäni, törmäsin muun muassa Naturen tekemään kyselyyn jonka mukaan valtaosa väitöskirjatutkijoista työskenteli yli 40 tuntia viikossa ja hyvin merkittävä osa teki 60- tai 70-tuntisia työviikkoja. Mulle on kaikkien näiden yliopiston työn sankari -tarinoiden keskellä eläessä iskenyt monesti jonkinlainen häpeä siitä, että en tee itse läheskään tuollaisia tuntimääriä.

    Toisaalta olisi hyvin kiinnostavaa nähdä jonkinlaisia koosteita siitä, mitä tutkijoiden pitkät työpäivät itse asiassa pitävät sisällään. Monessa työssä, jossa työtunteja ovat jotkut määrätyt tunnit vaikkapa kello kahdeksan ja kuudentoista välillä, työaikaa voi tietysti helposti käyttää kaikenlaiseen muuhunkin kuin varsinaiseen töiden tekemiseen. Siinä missä mulle ainakin Twitterin tai Hesarin selailemisesta tulee sellainen olo, että nyt en oikeastaan ole töissä. Pahimmillaan tämä tietysti muodostaa jonkinlaisen kierteen, kun ”törsätyt” tunnit pitää vielä yrittää illalla kiriä kasaan.

    Tykkää

  4. Kirjoituksesi nosti esiin tärkeitä asioita ja ongelmia nuorten tutkijoiden työssä ja myös tutkijoiden työarjessa yleensä. Jo työ sinänsä on haastavaa aivotyötä, minkä lisäksi arkeen tunkee liikaa silppua, joka pitäisi myös hoitaa. Oman työn johtamisesta ei voi minusta puhua tarpeeksi, eikä voi olettaa, että muuten haastavaa aivotyötä tekevä tutkija osaisi automaattisesti hallita ajankäyttöään loistavasti astuessaan tutkimusmaailman haasteisiin yliopistotyössä. Itse olen tehnyt tutkimustani enimmäkseen virkatyöni ohessa, mikä ei toki ole ideaalia, mutta se on toisaalta pitänyt tutkimuksen ytimen kirkkaana ja karsinut silpun, kun kaikki tutkimukseen käyttämäni aika on keskittynyt juuri tutkimukseni tekemiseen eikä esim. hallintotyöhön. Toki myös tutkimushallinnon, opettamisen etc. oppiminen on tärkeää tutkijalle etenkin, jos akateemiselle uralle suuntaa, mutta kuorma on silti nykyään minusta aivan kohtuuton nykyisissä työsuhteissa yliopistoissa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s